Mikä on DARK Hockey?

Mistä kaikki lähti?

Jos ja kun olet ollut jääkiekon kanssa tekemisissä pelaajan roolissa, olet varmasti joutunut viime vuosina yhä useammin saman pohdinnan eteen, mistä hankkia hyvätasoinen jääkiekkomaila järkevään hintaan?

Itse olen tällä hetkellä noin nelikymppinen ja harrastanut jääkiekkoa enemmän tai vähemmän koko elämäni ajan eri sarjatasoilla Suomessa. Itse en ole koskaan pelannut ammatikseni, joten ehkäpä juuri siksi tämä asia on lähellä sydäntä. Silloin, kun kustannukset menevät omasta pussista ja ne ovat kohtuu suuria, niin yleensä alkaa myös kiinnostamaan saako rahoilleen vastinetta. Bauer, CCM, Warrior, Sher-Wood jne. Kaikille jääkiekon parissa touhuaville tuttuja isoja brändimerkkejä, joiden mailoja voi bongata myös lajin kirkkaimpien tähtien käsistä, kuten Ovechkin, Laine, Crosby, McDavid, Draisaitl jne. Näiden merkkien parhaat tuotteet ovat jääkiekkomailojen aatelia. Miinuspuolena on se, että hinta on myös sen mukainen. Reilusti parinsadan euron paremmalla puolella. Toki näillä merkeillä on myös halvempia malleja, mutta siinä vaiheessa ominaisuudet ja valmistusmateriaalien laatu laskevat selvästi.

Kymmenien lajin parissa vietettyjen vuosien varrella minulle on kertynyt verkosto ystäviä ja tuttavia, niin ammattilaisia, kuin amatöörejäkin, joiden kanssa olen keskustellut paljon mailoista ja niiden ominaisuuksista. Näiden keskustelujen ytimessä on hyvinkin usein mailojen hinta ja niiden kestävyys. Se on sääli, sillä keskiössä pitäisi tietysti olla mailojen jatkuvasti kehittyvät ominaisuudet. Toki on ymmärrettävää, että jos maksaa mailastaan 200e-300e välistä hintaa, niin silloin on vaikea hyväksyä mahdollista mailan rikkoutumista viikon käytön jälkeen ja takuu ei korvaakkaan mailaa. Täysin jokapäiväistä nykymailojen kanssa.

Tiedän myös paljon junnu- ja harrastepelaajia, jotka kituuttelevat rikkinäisillä  mailoilla, koska ei ole yksinkertaisesti varaa ostaa +200 euron mailaa ja ominaisuuksiltaan huonompaan ei enää haluaisi vaihtaa. Juuri tähän DARK hockey on ratkaisu. Jääkiekko on näinä päivinä muutenkin erittäin kallis harrastus, joten on suotavaa, että pelaajilla on mahdollisuus hyviin välineisiin kohtuullisella hinnalla. Asia on myös siltä kantilta hankala, että jos olet pro-tason mailalla päässyt pelaamaan, siitä siirtyminen takaisin  keskivertomailaan on miltei mahdotonta jo mailan painon takia. Kun on pidellyt treeneissä tai peleissä noin 400  gramman painoista mailaa ja seuraavaksi ottaa käteensä esim. 600 gramman mailan tuntuu, kuin kädessä olisi  rautakanki. Paluuta ei ole. Puhumattakaan tietysti kalliimpien mailojen muista ominaisuuksista. Siinä oikeastaan  pähkinänkuoressa syyt, miksi tähän projektiin lähdettiin.

Mailat

Projektin lähdettyä liikkeelle ensimmäinen tehtävä oli löytää osaavat kumppanit toteuttamaan ja suunnittelemaan mailat. Useiden yhteydenottojen ja testauksien jälkeen oikea kombinaatio löytyikin. Suunnittelu- ja toteutusryhmään kuuluu eri tason pelaajia Suomesta, sekä useita vuosia maila-alalla isojen brändimerkkien kanssa työskennelleitä insinöörejä. Tietotaito siitä, mikä on pro tason jääkiekkomaila ei tältä ryhmältä puutu. Mailan kehitys jatkuu edelleen ja pyrimme koko ajan löytämään uusia tapoja tehdä ja valmistaa asiakkaillemme taloudellisesti ja pelillisesti parhaan kombinaation. Tämän johdosta myös palaute on erittäin tervetullutta, jotta saamme kehitettyä juuri teidän tarpeita vastaavan mailan. Palautetta voi laittaa info@darkhockey.com osoitteeseen.

Mailat ovat ominaisuuksiltaan pro tasoa. Materiaalit, paino, suunnitelu.. kaikki samaa, kuin pro-tason mailoissakin. Se saattaa olla vaikea uskoa ensikuulemalta, mutta maila puhuu puolestaan. Kokeile, niin yllätyt. Pro-tason ominaisuuksilla varustetun mailan hinnan ei todellakaan tarvitse olla 200-300e. Syy minkä takia mailan hinta on saatu pidettyä kohtuullisena mailan laatuun nähden on se, että se tulee suoraan tehtaalta ilman mitään välikäsiä. Myös se, että myymme mailoja ainoastaan verkossa, ilman kivijalkakauppaa mahdollistaa hintojen pysymisen kohtuullisella tasolla. DARK hockeyn mailoissa et myöskään maksa merkistä, vaan ainoastaan pro-tason ominaisuuksista, joita maila tarjoaa.